Limesilmäkala

Puupoltettu keramiikka, 2017
52 x 35 x 25,5 cm

Limesilmäkala syntyi esikoisena Vedenalaisen lähetystön kalaparveen keväällä 2017. En ollut aikaisemmin tehnyt kalaveistoksia. Limesilmäkala kuului keramiikka-artesaaniopintojeni lopputyöhön ”Kalojen lemmikki”, jossa kalaparvi ui kohti rannalla leikkivää tyttöä. 

Sain ottaa Axxellissa ilmaiseksi käyttööni kuivunutta kivitavarasavea, jonka lietin ja tein paperisaveksi Sonja Evertsonin neuvomalla reseptillä: 7 kauhallista savilietettä, 2 kauhallista paperimassaa ja 1 kauhallinen samottia. Tein paperisavesta kaksi kalaa Porvoon puupolttoa varten. Toinen Porvoossa syntyneistä kaloista on nimeltään Sinisilmäkala. Kalat on lasitettu sisäpuolelta, joten niitä voi käyttää vaikkapa liemikulhoina. Puupolttokurssin saloihin tutustuimme Minna Solan johdolla. Poltto tapahtui Keracompin pihalla Andres Allikin ohjauksessa rakennetussa puupolttoisessa keramiikkauunissa. 

Vaaleasävyisen Limesilmäkalan pintaan on uurrettu kuvioita, joita on tehostettu puu-uuniin soveltuvilla lasitteilla.